Tämänkään kertainen ottelu ei jättänyt kylmäksi. Argentiinan päävalmentaja Lionel Scaloni yllätti kaikki lähtemällä otteluun kolmen topparin linjalla, jota joukkue ei ole miehen päävalmentajakaudella käyttänyt kuin parin yksittäisen kokeilun verran. Riskinotto kuitenkin kannatti, sillä Argentiina oli pelillisesti selvästi edellä hollantilaisia ja piti pelin tahtipuikkoa kädessään lähes varsinaisen peliajan loppuun asti.
Mutta siinä, missä puolustus ja keskikenttä ovat Kroatian osalta kiveenhakatut, on hyökkäyskolmikko elänyt paljon tämän turnauksen aikana. Päävalmentaja Zlatko Dalic on peluuttanut tässä turnauksessa kolmella eri pelipaikalla jopa kuutta hyökkääjää. Ivan Perisic on varma aloittaja, mutta kaksi muuta paikkaa ovat suurempia kysymysmerkkejä. Andrej Kramaric pystyy pelaamaan sekä keskellä että laidassa ja on toiseksi todennäköisin avauskokoonpanon pelaaja. Kahdessa edellisessä ottelussa hyökkäyslinjassa ovat aloittaneet myös Mario Pasalic ja Bruno Petkovic, joista kumpi vain voi olla Argentiinaa vastaan avauksessa.
(SUORA LÄHETYS**) Kroatia Belgia elää live 1 joulukuuta 2022
Toki Scaloni voi myös siirtää Messin takaisin laitaan ja nostaa Lautaro Martinezin takaisin kärkeen, mutta se tuntuu tässä kohtaa turnausta epätodennäköiseltä. Argentiinan mahdollinen avauskokoonpano: Martinez – Molina, Romero, Otamendi, Tagliafico – De Paul, Fernandez, Mac Allister – Di Maria, Messi, Alvarez Keltaiset kortit ennen välieriä Pelaajien korttitilit nollataan ennen välieriä, joten aikaisemmin saaduilla keltaisille korteilla ei ole enää merkitystä. Puolivälierissä hankitut pelikiellot ovat kuitenkin normaalisti voimassa välierissä. 🇭🇷 Kroatian joukkue jalkapallon MM-kisoissa 2022 Maalivahdit 1.
Myös Ante Budimir, Marko Livaja ja Nikola Vlasic ovat esiintyneet tässä turnauksessa, kaksi viimeisintä myös avauskokoonpanossa. Veikataan kuitenkin, ettei voittavaan kokoonpanoon tehdä muutoksia, joten Kroatian todennäköinen avauskokoonpano näyttää tältä: Livakovic – Juranovic, Lovren, Gvardiol, Sosa – Brozovic, Modric, Kovacic – Pasalic, Kramaric, Perisic. 🇦🇷 Argentiinan pelaajatilanne ja mahdollinen avauskokoonpano Argentiina joutuu tulemaan toimeen ilman yhtä avainpelaajaansa, kun joukkueen jokaisen voitto-ottelun aloittanut ja Hollantia vastaan rankkarin hankkinut Marcos Acuna on pelikiellon vuoksi sivussa. Hänen paikkansa vasempana puolustajana ottaa Lyonin Nicolas Tagliafico. Erittäin kuumaksi äityneen Hollanti-ottelun tapahtumien myötä myös toinen laitapuolustaja Gonzalo Montiel on pelikiellossa. Hän ei olisi ollut avauskokoonpanon pelaaja muutenkaan, mutta nyt Argentiinalla ei todellakaan ole varaa yhdenkään laitapuolustajan loukkaantumiseen Kroatiaa vastaan.
Jalkapallon MM-kisat 2022 - Löydä otteluohjelma ja tietoa
Mediassa tarjoiltiin maajoukkueen teknistä johtajaa Jorge Burruchagaa valmennusvastuuseen tiistain pakkovoittopeliin Nigeriaa vastaan. – Täysin perätöntä tietoa, kaikki se mitä on kerrottu pelaajien keskinäisestä kokouksesta tai muusta. Väärää tietoa, kaikki tyynni, maajoukkue vakuutteli. "Emme ole koskaan nähneet mitään vastaavaa"Argentiinan nimekkään ryhmän turnaus alkoi huonosti 1–1-tasapelillä MM-debytantti Islannin kanssa. Torstain peli oli jo pahempaa, ja Argentiinan suurin alkulohkotappio MM-lopputurnauksessa sitten vuoden 1958. Jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy– Ei pysty nukkumaan, puhumaan tai mitään muutakaan, 34-vuotias argentiinalaisfani Sebastian kuvaili tunnelmia kannattajien keskuudessa.
Kroatian ja Brasilian MM-puolivälierän avauspuoliaika ei
Brassien tie nousi pystyyn Kroatiaa vastaan perjantain puolivälierässä. Kroatian maalipaikat olivat todella vähissä 90 minuutin aikana. Brasilia piti palloa ja sai luotua muutamia paikkoja, mutta kroaattiveskari Dominik Livakovic piti verkkonsa puhtaana. Jatkoajalla Neymar näytti jo päästävän Brasilian piinasta. Upean kombinaation jälkeen Neymar livahti rankkarialueelle, harhautti Livakovicin ja nosti pallon maalin kattoon. Brasilia kuitenkin suli jatkoajan toisella puolikkaalla. Bruno Petkovic tykitti kimmokkeen kautta 1–1-tasoituksen 117. minuutilla. Rangaistuslaukauskilpailussa neljä kroatialaista onnistui, kun taas Brasilian Rodrygo ja Marquinhos eivät. Kroatia pelaa on MM-välierissä, kuten myös neljä vuotta sitten.
Stanisicin paikan vasempana laitapuolustajana ominut Borna Sosa oli aiemmin turnauksessa sivussa sairastelun takia, mutta palasi kehiin puolivälierissä ja aloittaa tuttuun tapaan myös Argentiinaa vastaan. Suurin huomio kiinnittyy jälleen Marcelo Brozovicin, Luka Modricin ja Mateo Kovacicin muodostamaan kisojen kovimpaan keskikenttään. Vaikka kolmikko on pelannut jo uskomattoman määrän minuutteja näiden kisojen aikana, tulee heidän olla jälleen parhaimmillaan, jos Kroatia haluaa nollata Argentiinan kultahaaveet.
Kroatian päävalmentaja teki selväksi – tätä hän ei halua nähdä Argentiina-ottelussa© Toimittanut Sport Content Kroatia ja Argentiina kohtaavat tiistaina jalkapallon MM-kisojen ensimmäisessä välierässä. Ottelun lehdistötilaisuudessa nostettiin esiin myös neljän vuoden takaiset tapahtumat. Kroatia voitti tuolloin Argentiinan puhtaasti 3–0 lohkovaiheessa. Argentiinan silloinen päävalmentaja Jorge Sampaoli ei suostunut kättelemään ottelun jälkeen Kroatian luotsia Zlatko Dalicia. Kroatiaa myös Qatarissa valmentava Dalic ei muistele asiaa pahalla. – Ymmärrän, ketkä olivat silloin mukana ja että odotukset olivat korkealla. Niin käy välillä.
Villit huhut ympäröivät Argentiinan MM-joukkuetta - YLE
Argentiinan ja Kroatian aiemmat kohtaamiset jalkapallon MM-kisoissa Joukkueet kohtasivat ensimmäistä kertaa vuoden 1998 MM-kisoissa, jolloin Kroatia oli mukana ensimmäistä kertaa itsenäisenä maana. Tuolloin Kroatia ja Argentiina arvottiin samaan alkulohkoon. Argentiina voitti ottelun 1-0 legendaarisen Gabriel Batistutan maalilla. Tasan kaksikymmentä vuotta myöhemmin joukkueet olivat uudestaan samassa alkulohkossa. Tällä kertaa Kroatia näytti, kumpi joukkue on valmiimpi haastamaan MM-kullasta, voittamalla Argentiinan peräti 3-0.
MM-klassikko! Argentiina uskomattomasta trilleristä välieriin
Argentina-Kroatia - Jalkapallon MM 2022 - 2022-12-13 21:00Kaksissa edellisissä kisoissa hopealle jääneet joukkueet kohtaavat jalkapallon MM-kisojen 2022 välierissä, kun Kroatia yrittää jatkaa yllätysten tehtailua kaatamalla Argentiinan matkallaan MM-finaaliin. Tästä artikkelista löydät kaiken, mitä sinun tarvitsee Argentiinan ja Kroatian välisestä välierästä tietää. Argentiina voitti omassa puolivälierässään Hollannin yhdessä MM-kisojen dramaattisimmista otteluista. Pelistä odotettiin mielenkiintoista, sillä Argentiina ja Hollanti ovat ennenkin tuottaneen todellisia klassikoita MM-kisoissa kohdatessaan.
Argentiina MM-välieriin rangaistuspotkuilla ja Martinezin
Argentiina hukkasi ensin dramaattisesti voiton – pilkkukisassa
Välieräottelu Argentiina - Kroatia, taktinen kuvakulma | Iltapulu.fi
Neljännesvälierissä Kroatia kohtaa C-lohkossa toiseksi yltäneen Tanskan ja Argentiina saman lohkon voittaneen Ranskan. Ennakkoarvioissa sekä Argentiina että Ranska nostettiin Venäjän MM-kisojen suurimpien mestarisuosikkien joukkoon. Voitosta huolimatta Argentiinan MM-urakka on herättänyt toistaiseksi paljon kysymyksiä. Tiistaina Argentiina pelasi ihan pirteän avauspuoliajan ja Lionel Messi laukoi kisojen avausmaalinsa.
Papu Gomez puolestaan kärsii nilkkavaivasta, eikä todennäköisesti ole pelikunnossa. Suurin mielenkiinto kohdistuu silti Angel Di Mariaan. Joukkueen avainpelaaja on varma avauksen mies kunnossa ollessaan, mutta joutui loukkaantumisen takia aloittamaan Hollantia vastaan penkiltä. Juventuksen laituri ei pystynyt pelaamaan myöskään neljännesvälierässä Australiaa vastaan. Osittain Di Marian ja Gomezin pelikunnosta riippunee myös se, palaako Scaloni aiemmin hyvin toimineeseen 4-3-3 muotoon vai jatkaako Hollanti-pelistä tutulla 5-3-2 formaatiolla. Jos kumpikaan laituri ei ole täyden ysikympin kunnossa, saattaa Scaloni jatkaa kolmella topparilla, jolloin Lisandro Martinez nousee avaukseen. Jos kumpi tahansa kaksikosta pystyy pelaamaan, voi edessä olla paluu neljän puolustajan linjaan.
Mikä kanava näyttää Argentiina – Kroatia välierän MM-kisojen 2022 puolivälierissä? Ottelu näytetään suorana sekä maksuttomalla MTV3 TV-kanavalla että MTV:n C More -suoratoistopalvelussa. Kuka on suosikki voittamaan ottelun ja etenemään vällieriin? Argentiina lähtee ottelun selvänä ennakkosuosikkina. Sekä tämän sivun ylälaidasta että otteluohjelma-sivultamme voit katsoa viimeisimmät voittajakoertoimet Argentiinan ja Kroatian väliseen välierään.
Tyrmäävä Kroatia sysäsi Argentiinan ahdinkoon | Urheilu